2015

Nyt minä pidän pari päivää vapaata oikeesti.  Vaikka joulu, armas, onkin ollut juuri suunnitellunlainen ystäviä, veljiä, ruokaa, juomaa, nintendoa en ole tässä ihan kamalasti ehtinyt laakereilleni oikaista vaan jatkuvasti on ollut joku sorkka menossa johonkin suuntaan jos ei keittiöön niin sitten johonkin urheilusuoritukseen.

Uuden vuoden vietän taajama-alueella, jonne kuljetaan puolitoista tuntia bussilla.

Hyvä vuosi 2015, kertakaikkiaan! Ylös ja alas on matka käynyt, uusia suuria asioita saavutettu ja menneitä hyvästelty. Suurimpana opetuksena lienee se, että joskus kannattaa tehdä ihan niin kuin itte haluaa ja jos jotain haluaa, sen voi sannoo ääneen.

Ensimmäistä kertaa aloin tavoittelemaan oikeasti niitä juttuja, mitkä kiinnostaa ja innostaa.

Ensimmäistä kertaa jouduin hyvästelemään ensimmäisen itse kotiin kantamani rakkaan eläinystävän Aukusti.

Siis kiitos kaikille mukana vaikuttaneille. Kiitos sinulle, joka täällä seuraat horinoitani. Sinulle, joka ostit kalenterin ja ties mitä muuta, mitä olen tehnyt. Sinulle, joka uskoit minuun ja jaksoit kannustaa seuraamaan haaveitani. Ja sinulle! Tiedätte kyllä keitä olette.

Tervetuloa vaan, uusi vuosi ja kaikki kivat! Voisin luvata että otan enemmän valokuvia ja vähemmän paineita.

Juokse villi lapsi

Huh hurjaa, joulukuu on juossut kuin villi varsa eteenpäin enkä ole ehtinyt pysähtyä edes hengittämään. Valtavasti kivoja projekteja, pitkiä päiviä ja venyneitä iltoja, ajan valumista ja riittämättömyyttä.

Weecosiin rakentamani nettikauppa on lähtenyt hienosti pörräämään ja lähes joka päivä pakkailen omia juttujani postiputkiin ja kirjekuoriin ja pistän niitä maailmalle. Maailman siisteintä! Vieraat ihmiset tulee ja ostelee mun tekemiä juttuja!

Paljon on ehtinyt tehdä mutta paljon on jäänyt ehtimättömyyden vuoksi väliin. Olen jo useampana vuotena kantanut joulukorttikorteni kekoon istumalla Ilmalan postikeskuksessa lajittelemassa niitä kolmeakymmentäviittä miljoonaa joulukorttia, joita täällä lähetellään ja, suunnittelusta huolimatta, se vei vähän enemmän voimia ja aikaa kuin oli tarkoitus. Huomenna on viimeinen vuoro ja sen jälkeen päästään asiaan elin joulun laittamiseen ja säätämiseen äsken jo tässä himmeliä rakentelin.

Joulu. Tule vaan, täällä odotellaan!

Joulukuu

Keskeneräistä, keskeneräistä, keskeneräistä.

Hoppua, hoppua, hoppua.

Ruuhka-aika on kovimmillaan. Pakkailen tilauksia hikihatussa ja hiljaa hymyilen sille, että joku ihan tosissaan haluaa itselleen minun tekemiä juttuja. Lämmittää reilusti enemmän kuin keskeneräisen kämmekkäät! Ensi viikonloppuna edustan firmaani kaksissa myyjäisissä: 5.12. 10-15 Kumpulan kylätilassa Käsityöläisten joulubasaarissa ja 6.12. 10- Karhupuistossa joulutorilla. Toivon syvästi kohtuullista keliä sunnuntaiksi sillä tuo keskeneräinen kudin ei välttämättä sunnuntaiksi valmistu suojelemaan sormia tuulelta ja pakkaselta.

Ripustin jouluvalot ikkunaan ja kurjuudekseni sain todeta että kyntteliköstä on joku lamppu palanut. Toivottavasti vain niin siis eikä koko laite ole mäsänä. Keittiön kuparitähti sentään tuo valoa pimeään.

Täysiä päiviä ei myöskään auta yhtään että ostin Nintendo Wii U:n. Peukaloihin koskee ja päivästä loppuu tunnit. Mario!

Syyslaulu

Pienempänä vihasin syksyä ja talvea varsin lujaa ja suoraan sydämestä. Kaikki kuolema, harmaa, ruskea ja musta. Kesä ja festarit jäi kauas ja auringon unohti. Kai se sellainen vapaus, mikä kesässä kupli ja kiehui, tuntui hiipuvan yhtä nopeasti kuin päivät lyhenivät.

Nykyään se ei niin koske. Moskaista maata on takana vasta vaajaan viikon verran ja vaikka keltaiset ja punaiset lehdet ovat muuttuneet jo ruskeiksi mössöiksi niiden jälkeen paljastuvat luonnoihmeet ilostuttavat siis mikä ihmeen lyhtykoiso! Käsittämätön kasvi. Keräsin näitä metsästä muutaman vähän yli kuukausi sitten, nyt niitä näkyy enemmänkin lähinnä kukkapenkeissä sitten kun mulla on oma kukkapenkki siinä on pelkästään lyhtykoisoja.

Nyt odotan ihan tosissaan myös joulua. Lukeudun nykyään niihin, joilta saa odottaa niitä vihattuja ja rakastettuja DIY-lahjoja. Onneksi kutimet pysyvät nykyään vähän paremmin näpeissä kuin pari vuotta sitten lämmitellessäni uudelleen ala-asteen harrastusta ja lopputuloksetkin ovat ihan siedettävän näköisiä.

Olen tässä pari viikkoa uhannut lähteä hakemaan kaupasta lipeää ja keitellä omat saippuat jouluksi, mutta kun viimein otin selvää asiasta juuri ennen kuin lähdin, tietysti kävi ilmi että eihän sitä taida saada välttämättä helposti muualta kuin Biltemasta. Ehkä ensi viikolla sitten.

Välineurheilua

Kamera oli kyllä yksi fiksuimmista ostoksista mitä olen viime aikoina tehnyt. Kun välineet on kunnossa työ on helpompaa. Vaikka eilisen kuvailujen epäonnistumiset viitoittivatkin koko päivän valituksen tielle oli tänään helpompi tarttua kameraan uudelleen ja todeta, että kyllähän se tästä pikkuhiljaa. Atk-taidot kuvanmuokkaamisen osalta ovat kyllä kahdeksan vuoden takaisessa ruosteessa, mutta kai nekin piakkoin heräävät tähän päivään.

Päivitettiin myös viitisen vuotta vanhan Macbook Proni kovalevy SSD:ksi on kuin olis uus! Ihan itse osasin ruuvata ja vaihtaa. Nyt odottelen vielä uusia muistikampoja saapuviksi. Niiden päivityksen jälkeen toivon säästyväni uuden työkoneen ostamiselta ainakin kolmen vuoden ajan. Ohjeet päivittämiseen löytyivät täältä. Pieni vaiva, suuuuuri säästö.

Nyt lähden hoitamaan ruumista Yrjönkadun uimahalliin ja sielua sen jälkeen Ateneumiin Henri Cartier-Bressonin avustuksella. Harmaata päivää!

Kissakuvia!

Kerron vain nyt nopeasti että olemme assistenttieni kanssa erittäin innoissamme kissavärityskirjasta. Myös eilen hankkimani kamera aiheuttaa pientä innostusta.

Matkoja ja määränpäitä

En ole aikaisemmin istunut bussissa läppärin kanssa. Voisin tottua tähän, tulee kosmopoliittinen olo tai tulisi jos määränpää ei olisi keskellä syvintä Savoa. Olen matkalla "kotipaikkakunnalleni" mummon huomaan. Huuruinen Helsinki jää pariksi yöksi taakse, punaisen mökin seinissä juoksevat hiiret ja ratiseva katto toivottavat hyvät yöt tänään ja huomenna. Maisemat alkavat muuttua metsiköiksi heti Mikkelin jälkeen kun Viitostie mutkittelee kohti Pohjois-Savoa, Varkautta ja Juvaa.

Meinasin Savo-eskursion tarkoittavan myös pientä vapaata töistä, mutta pakkasin kuitenkin läppärin matkaan. Piirtotabletin unohdin, joten värityskirjaprojekti ei pariin päivään edistykään. Sen sijaan toiveita ja tulevaisuutta sisältävät sähköpostit lentelevät bittiavaruudessa.

Sain kikkailtua viikko sitten "verkkokaupan" sellaiseen kuntoon, että siitä voi aloittaa.  Sieltä siis voi jo käydä katselemassa kaikkea kivaa itselle ja ystäville. Kalentereita on lähtenyt Vuosaaren ja Joensuun lisäksi Ameriikkoihin ja Kanadaan asti. Kyllä tästä työstä tulee hyvä ja inspiroitunut mieli! Onneksi läksin.

Huomenna minä toivotan hyvää matkaa tädilleni, joka pääsee lepoon isänsä ukkini ja siskojensa tätini, äitini viereen ennen ensimmäistä routaa. Sopivasti näitä rivejä kirjoittaessa kuulokkeissa soi Saimaa-orkesterin mahtipontinen sovitus Joutsenlaulusta. Onhan sekin ihan biisi.

Syksy etsii mua

Ei ole oikein malttanut olla kamalan surkeana tulevasta loskasta ja sateesta kun ulkona on ollu käsittämättömän keltaista ja ihanaa. Välillä löntystäessä on harmittanut että lukuisista yrityksistä huolimatta en kykene päivällä juoksemaan. Mahtaisi olla upea tunne kirmata nuoren varsan lailla kirpeässä syystuulessa kilpaa auringonsäteiden kanssa pitkin Arabianrantaa. Onneksi en siihen pysty sillä kirjaimellisesti kadulta löytyneet juoksukamani saattaisivat säikäyttää arimmat vastaantulijat pahemmankin kerran.

Kumpula ja Käpylä. Ja minä kun olin sitä mieltä että en ikinä muuta Kalliosta mihinkää täällä on kaikki ja kaikki muu on kaukana. 

Kyllähän se on myönnettävä että kolmenkympin ylitys näkyy mm. kaipuuna luontoon, rauhalliseen ympäristöön ja muuhunkin vapaa-ajan aktiviteetteihin kuin kapakassa istumiseen.

Meen siis huomenna salille. Elämässäni olen kerran käynyt kuntosalilla, lukiossa liikuntatunnilla. En muista että olisi mennyt kamalan hienosti.

Kurjuuksien kurjuus

Siitä lähtien kun 1) lopetin osa-aikatöissä 2) lopetin röökinpolton olen ollut tosi harvoin kipeänä. Nyt on se harvoin. Kolottaa ja valituttaa.  Eniten valituttaa kolotus, joka ei ole ylitsepääsemättömän suuri mutta juuri ja juuri niin suuri, että ei ihan jaksa. Soitin mummolle. Mummo sanoi että ota aamulla hunajaa ja että kyllä se siitä, ei kuolemaksi ole.

Mummo on ihana. Asuu vieläkin yli 80-vuotiaana yksin punaisessa mökissään, jonka ukki rakensi. Olen tutustunut mummoon vasta muutama vuosi sitten. Välillä harmittaa etten aina muista tai ehdi soittaa vaikka kuinka haluaisi vaikka aina, kun muistaa soittaa, tulee lämmin olo.

Puhelu lämmitti jopa niin paljon että jaksoin käydä kaupassa. Nyt uunissa muhii myskikurpitsa kyljessään sipulia, chiliä ja valkoisipulia. Ennakoin ja paahdan huomisen lounassopan ainekset jo valmiiksi ettei tarvitse nälissään kiukuissaan kokkailla. 

Kurjana puolikuntoisena ruumiseen ja mieleen nousee tunne, että pitäisi tehdä ihan hurjana asioita mutta ei voi eikä edes muista mitä ne on. Siinä lepääminen on sitten vähän hankalaa. Ja sitten on ne jutut, jotka muistaa. Olenko vielä sen ikäinen että voin lähteä pikkujouluihin vaikka olen sairastanut koko viikon? Pahoin pelkään, että en. Kurjuuksien kurjuus.

Kissanristiäisten jälkeen

Huh. Kaikki sesonkituotteet on nyt lähetetty painoon ja lahjapaperia lukuunottamatta kaikki on ehditty jo printata. Tänään en ole noussut sängystä (suihkussa kyllä kävin). Lehti lähtee niin ikään tulostettavaksi huomisaamuna joten näyttää siltä, että voin pitää pari päivää vapaata.

Klikkailin heti Viking Linen sivuille koska harrastamme 30+ henkilöinä risteilyillä käymistä. Kaupunginosan kierrätyspalstalla pyörii ihana henkilö, joka jakaa ajoittain Viikkarin etukuponkeja ja sellainen on kirjahyllyssä poltellut jo hetken. Buffetti! Meriaamiainen! Karaoke! Musavisa! Bingo! Voiko olla parempaa tapaa viettää yhteistä aikaa?

Voi, toki.

Mutta jostain syystä risteilyhomma viehättää meitä molempia. Uutena aktiviteettinä on jo parina kertana ollut nauttia parempi meriaamiainen laivan lipuessa Ruotsin saariston läpi kohti satamaa auringon noustessa.

Julkistettiin eilen kissarääpäleen nimi. Siitä tuli Loviisa. Elma & Loviisa, Thelma & Louise. Kekkerit olivat oikein hyvät lyhyestä varoajastaan huolimatta ja toimivat nyt suurena syynä siihen että en ole noussut sängystä. En muistanut ottaa kuvia.

Kuva-asiassa pitäisi varmaan vähän skarpata. Olen sentään nuoruudessani kouluttautunut valokuvaajaksi.

Porilaine kissamuija

Sellainen viikko. Harvoina hetkinä on naurattanut, välillä melkein itkettänyt mutta ennen kaikkea ei ole tehnyt mieli avautua kuvantekijän arjesta. Kerron siis vain kertomisen ilosta että kahdentoista viikon odotus loppui toissa tiistaina kun porilaine kissamuija saapui viimein talouteemme.

Keväällä laumamme pieneni kahdella kun Aukusti ensimmäiseni, rakkaimpani oli päästettävä ikiuneen väsyneestä, ennen niin pörheästä mutta loppua kohti kovin kuihtuneesta kehostaan ja Traktori kaveri, toveri vaihtoi kotia vihattuaan pienintä Elmaa niin kovasti, ettei pystynyt vuoteen pystynyt rentoutumaan lainkaan. Elma oli siis ehtinyt nauttia yksinäisestä kissaelämästä jo puolisen vuotta eikä suoranaisesti riemastunut uuden rääpäleen ilmestyttyä reviirilleen.

Pelko Traktorin käytöksen jälkeen oli kova mutta viikon päästä Elma oli ymmärtänyt synnyttäneensä neitseellisesti uutta elämää ja rakastaa Porilaista välillä vähän rajusti, välillä melkein nätisti. 

Tulokkaalla on kyllä jo nimi mutta koska en ole koskaan pitänyt kissanristiäisiä ja haluan korjata tilanteen paljastettakoon se virallisesti vasta kun juhlat on juhlittu, eikös se niin mene?

Porilaine on kova liikkumaan. Olen pari viikkoa koettanut saada säällistä söpöilykuvaa mutta tehtävä on kertakaikkiaan osoittautunut ylitsepääsemättömäksi. Tuolta se näyttää jopa nukkuessaan.

DIG IT!!

Sitä, mitä eniten rakastat

En ole varmaan koskaan aikaisemmin tehnyt näin tosissani näin pitkää päivää omien projektien vuoksi. Vaikuttaisi siltä että olen myös henkisesti hyväksynyt menestyksen hinnan ja työmäärän.

Joulukortit on nyt tehty ja valmiita painettavaksi. Jatkoin hyvin alkanutta piirtofiilistä kalenterin 2016-parissa. Pyöriteltyäni huonoja ideoita ja yritettyäni tehdä jotain liian designia jonkun muun tyylillä päädyin kuvittamaan seinäkalenterin kivoilla eläimillä. Tajusin, että kannattaa jatkaa hyväksi todetulla linjalla ja pysyä aiheessa, josta itse saa iloa. Kuvissa elo- ja syyskuu.

Innostuin myös Kalliokierroksen päivittämisestä. Olen maksikirjeen poistuttua postin valikoimasta paininut järjettömien postikulujen kanssa ja päätynyt nuuttauttamaan pelilaudan kahteen kertaan niin että saan sen pakattua nätisti aaneloseksi. Tilauksesta tippuu yli puolet postikuluista pois ja minä saan ne kätevästi sujautettua postilaatikkoon ilman että tarvitsee lähteä juoksemaan postiin asti. Formaatin muututtua päivitän myös muutamat kartalta poistuneet ja sinne nousseet kapakat ja todennäköisesti muokkaan myös seteleitä vähän.

No, ei tämä raataminen riemua kuitenkaan täysin syrjäytä. Eilen päädyin Stadin liigan pronssipelin jälkeen Herttoniemen kautta Popedan keikalle Nosturiin ja vasta Mustan Härän kautta pehkuihin. Elo tarjoaa hienoja yllätyksiä!

Juoksuhenkilö

Ala-aste teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Opin nimittäin lähtemättömästi inhoamaan liikuntaa ja pyrin välttelemään sitä aktiivisesti.

Kävin ala-asteeni kyläpahasen koulussa, jossa parhaimmillaan oli yhteenlaskettuna oppilaita 28. Luokanopettajani oli ilmeisesti jollain lailla menestynyt myös kilpaurheilijana ja pyrki tartuttamaan urheilukärpäsen myös kaitsettaviinsa. Suurin osa luokasta (4/5) saikin pureman ja pärjäsi lajissa kuin lajissa. Minä (1/5) en. Pissasin housuuni kymmenen (10!!!) kilometrin hiihtolenkillä useammin kuin kerran, "pituus"hyppyjen jälkeen pureskelin hiekkaa vielä seuraavana päivänäkin ja suunnistuksessa toveri piti koko reissun kädestäni kiinni koska en pääsyt tarpeeksi lujaa ja kiskomalla minua perässään pingoimme edes vähän kovempaa vauhtia.

Pahin nöyryytys kuitenkin tuli kolmannella luokalla kolme vuotta vanhemman, isokokoisen kanssaoppilaan huijattua minut kävelemään koko koulun yhteisessä Juostaan Urheilukentän Ympäri -juoksutapahtumassa kanssaan ja spurtattua viimeisillä metrillä täyteen juoksuun niin että minä olin koko koulun oppilaista huonoin ja hitain. Kati Hänninen never forget.

Jossain vaiheessa sitä on vaan pakko hyväksyä totuus ja 1) myöntää ettei ole enää parikymppinen ja niitä sipsejä ei voi syyä joka päivä 2) ei ole enää ala-asteella ja traumoista olisi pikkuhiljaa jo aika päästä yli.

Vuosi sitten keväällä lopetettuani röökin polton kokeilin juoksua alkuun lähinnä siitä syystä että olin ymmärtänyt sen polttavan tehokkaasti ylimääräistä laardia, joka nopeasti oli kerääntynyt keskiruumiini ympärille osaksi aiempien, kurjahkojen elämäntapojen ja osaksi röökaamisen loppumisesta ilmeisesti hämääntyneen aineenvaihdunnan.

Harrastus kehittyi melkein tavaksi ja viime syksynä pingoin jo yhtäsoittoa 8 kilometria parhaimmillaan. Liukkaat kelit ja pimenevät illat hiivuttivat menon talveksi mutta palasin lenkkipoluille keväällä jälleen talvella kävin myös kerran hiihtämässä.

Eilen juoksin kymmenen (10!!!) kilometriä.

Lupauduin myös lähtemään katsomaan miten kuntosali toimii.

Nyt taidan kuitenkin ottaa yhden siiderin.

Pyykkipäivänä

Talonmies kuittaili että on sulla valtava pyykki kun pitää joka päivä pestä. Toinen päivä vasta ja sitäpaitsi nyt en pese vaan värjään. Väriä vaihtaa mummon aitasta pelastettu ruotsalainen 60-luvun trenssi, jonka iän tuomista vaaleankeltaisista läikistä toivon pääseväni eroon Dylonin tummanharmaalla pesukonevärillä. Olisi pitänyt ehkä ottaa ennen ja jälkeen kuva, mutta sinne meni jo kolisemaan vöineen. Seassa myös Emmaus-kirpputorin ilmaislaarista kaivettu Topshopin luonnonvalkea paita, jonka rinnuksille edellinen omistaja oli lorottanut öljyä.

Pientä epätasaisuutta värissä on koska pihiys on iskenyt kaupassa ja olen ostanut vain kaksi pakettia väriä mutta ihan hyvältä ne näyttää. Jos denim-meno alkaa ärsyttämään pitää toistaa prosessi kolmella paketilla. Tai ehkä kaksi riittää sitten..

Ilmoittauduin eilen kahteen koulutukseen, joissa käsitellään asiakkuuksia, asiakkaiden hankintaa ja kiinnostuksen ylläpitämistä. Taivallan siis YritysHelsingin-koulutustiloihin tyylikkäänä uudessa värjätyssä trenssissä todennäköisesti toistaen opiskellessa opittua kaavaa, joka alkaa puolisen tuntia kestävällä innostusjaksolla. Jakson aikana teen muistiinpanoja, kuuntelen ja ajattelen aktiivisesti. Aktiivisen jakson jälkeen alkavaa aikaa voi kutsua mustaksi keskiajaksi, josta en jälkeenpäin muista mitään muuta kuin vaivaantuneen kiemurteluni, haukotteluni, huokailuni ja harhailevat pohdintani ruokailusta, pyykinpesusta ja kissoista. Luennon viimeiset puoli tuntia käyttänen totutun kaavan mukaan muistiinpanoille varatun tilan ja tilan loputtua käsien ja käsivarsien täyttämiseen luovuudella ja kelloon vilkuilulla. Gonna be great.

Syksyn ensimmäiset villasukat sain valmiiksi 2,5 puikoilla Novitan Tico tico -langasta. Molemmat tarjosi Pipo&Mittenin Facebook-arvonta. Nämä sukat lähtivät Suomen Punaiselle Ristille toimitettavaksi eteenpäin vastaanottokeskukseen. Tarjoan nyt yksityiskohdan ilmiömäisen siististi tehdyistä kiilakavennuksista sillä tokihan kaikki tietävät miltä villasukat näyttävät  otin siis parikymmentä kuvaa yksistä villasukista eikä ainutkaan onnistunut, naurettavaa.

Minä ja Singer

Aloitellessani kirjoittamista suunnittelin into piukeana että varmana kirjotan ainakin kaks kertaa viikossa mutta sitten tapahtui jotain suurta. Tyytyväisenä totesin viikohko sitten firman tilille kilisseen lähes kaikki ne roposet, joita asiakkailta odottelinkin. Ostin ompelukoneen.

Koska tarvitsen sitä mm. myyjäispöytäliinojen ja tulevien omien kankaiden ompeluun. 

Odotellessa konetta tilasin myös Mekkotehtaan Aikuisen mekkotehtas -kirjan, jotta en heti alkuun pilaa innostustani kaavoittamalla itse lempimekkoja koska siitä hommasta olisi tullut sanomista kyllä. 

Parissa päivässä valmistui heti pari kolttua. Joo, toisessa on vasen olkapaa sentin kapeampi kuin oikeassa ja joo toisessa mekossa menee taskut vähän miten sattuu mutta itte tein!. Enkä sitten tehnyt juuri muuta vaan istuin ompelemassa purkamassa kunnes kangas kertakaikkiaan loppui.

Kukaan ei nyt varmasti ylläty kun kuvia luomuksistani en kuvin esittele, niiden sijaan virkattu donitsineulatyyny (ohje oma), olkaa hyvä. Meinasin tehdä ranteeseen pujotettavan mutta neulat pistelevät kun en jaksanut virkata sisään pahvia kovikkeeksi.

Nyt kun joulumyyjäisten pöytämyynnin päivämäärä on julkisesti Facebookissa ilmoitettu eventin muodossa aloitin asiakkaiden suhteen hiljaiselta vaikuttavan viikon joulukorttien suunnittelulla enkä käynyt ostamassa lisää kangasta. Viime vuoden Poro + Nalle -kortit piti päivittää eli piirtää käytännössä uusiksi koska olin tottakai tuhonnut kuvien elementit laittaessani niitä painoon.

Ei sitten lopu hommat kesken.

Vapaa!

Viikonloppu maalaismaisemissa. Nukuin hyvin, söin hyvin, seurakin oli oikein hyvää.  Jätin lenkkarit kotiin kun ajattelin saavani tarpeeksi liikuntaa työn merkeissä enkä onneksi erehtynyt. Raivasin villiintynyttä vattupuskaa vesuri, lapio ja talikko aseinani. Suurimman vastuksen antoi seasta löytynyt pajujuurakko, jonka suhteen melkein jo luovutin mutta parin kirosanan ja tiukan vesurinheilautuksen suosiollisella avustuksella sekin perkele nousi.

Kanalassa kuoriutui uutta elämää! Sieniä ei vielä ole eivätkä puolukatkaan ole vielä kypsiä ettäs tiedätte. Vaikka sienien puute vähän ärsytti rentouduin kuitenkin kaikkien eläin- ja ihmisystävien keskellä jopa niin paljon että unohdin maanantain kunniaksi lähettää asiakkaalle laskun.

Yrittäjän vapaa-aika on priorisoimista ja järjestämistä. Koska en halua olla töissä 24/7 olen opetellut jo freelancerina missä menee työajan ja vapaa-ajan raja. Jos asennoituu niin että on pakko tehdä koko ajan duunia siten todennäköisesti myös toimii. Itse pyrin pitämään kaksi vapaapäivää viikossa mieluiten viikonloppuna ja saada työpäivän pakettiin ennen kello 18:00. Jos venyy, en kuitenkaan itke koska mulla on vapaus ottaa venymiset sitten jonain toisena päivänä takaisin ja lähteä vaikka arkena kapakkaan jos siltä tuntuu.

Ehkä en ole vielä päässyt itsensä työllistäjän ytimeen kun ei vielä missään vaiheessa ole tuntunut että pitäisi nostaa marttyyrikruunua otsalle ja lähteä kaduille sosiaaliseen mediaan horisemaan että teen koko ajan töitä enkä saa palkkaa ja se, mikä ei kosketa minua, on minua vastaan. Veisi sitä paitsi aika kasan energiaa ja vapaa-aikaa työaikaa aikaa.

Ja kyllä, perjantaina tulen pistämään koneen kiinni ja osallistumaan palkansaajien mielenilmaukseen koska en epäilyksistä huolimatta ole yrittäjäksi ryhdyttyäni kääntynyt oikealle.

P.S. Kaiken saa näyttämään ja kuulostamaan kivalta ja ihanalta jos haluaa: ekassa kuvassa pestään veripäistä pässiä, jolta on irronut sarvi ja itse olen kaksi edeltävää viikkoa kiehunut asiakkaista, jotka eivät maksa laskujaan ajoissa.

Joulu tulla jollottaa

Tajusin viimeistään tänään että joulu lähestyy. Minulle se tarkoittaa sitä että kerrankin mietin, suunnittelen ja toteutan ajoissa sesonkituotteet, tarkoituksena kun on ihan oikeasti ja tosissaan niistä saada firmalle tuloja ja Kati-Marikan vatsakumpuun täytettä.

Viime vuoden joulukorttibisnekset sujui kerrassaan mainiosti vaikken kortteja muualla kuin henk. koht. facebookprofiilissani myynyt. Tokyon joulumyyjäisissä Kalliokierros-peli on kaikilla osallistumiskerroilla myynyt ennen viimeistä päivää loppuun. Nyt kun pulju on pystyssä olisi typeryyttä olla järjestäytymättä printtituotteiden osalta.

Päivän aikana olen ahkerasti joululaulut päässä helisten mm. luonnostellut ja piirtänyt puhtaaksi useita kirjainkuvia (kts. kuva) ja ilmoittautunut ylioppilaskunnan alumnijäseneksi (mikä ei ihan niin putkeen mennyt mutta en manaa enempää kun projekti on kesken).

Joulusta muistutti myös aamulla sähköpostiin sujahtanut muistutus Postin jouluapulaishausta. Joulukorttilajittelu on kuulunut joulunodotukseen niin kuin manteli joulupuuroon. Urakkapalkka kun kolahtaa pankkitilille parin viikon glitteryskökset eivät tunnu missään.

Selvittelin siis myös miten vajaan kymmenen duunivuoron tekeminen starttirahan saajana (jos siis jatkohakemukseni menee läpi) sopii ja sopiihan se; niiltä päiviltä kun kortteja viskon ei tietenkään ole odotettavissa yrittäjäetuuksia mutta vähäisestä satunnaisesta työstä ei infon mukaan rankaista sen enempää. Näin sen pitäisi kaikkien muidenkin tukien kanssa olla!

Syksy saa (kattokaas ku täti ottaa selfien)

Oulunkylän Lankamaailmassa oli männä viikolla suhteellisen rumaa lankaa reilussa alennuksessa. En sitä tietenkään kyennyt vastustamaan vaan kannoin pari kerää Svarta Fåretin Easy Knitiä (2,50€/kerä!!) kotiin ja aloitin lähes viikon kestäneen virkkaan-puran-neulon-puran-virkkaanerilailla-puran-limbon kunnes lopulta keksin kokeilla perinteistä helmineuletta. Katsokaa nyt miten hieno tuli syksyn ensimmäisestä tuubihuivista! Vaikka vyyhdit itsessään olivat lähes vastenmielisen kukertavia ronski kasin puikoilla neulottu muhkea neulos kesytti ne kauniiksi, lämmittäväksi asusteeksi.

Tietty halusin ottaa selfien uuteen blogiini. En tiedä miten on edes mahdollista pitää toista silmää noin levollisesti kiinni samaan aikaan kuin toinen katsoo kieroon.

Melkein yhtä hienosti meni ensimmäisten oma-aloitteisten verojen maksu. Ihan tosissaan en tullut ajatelleeksi että Verovirasto ei kulje minun yritykseni kanssa samaa polkua vaan heillä on omat aikataulut ja omat tavat toimia. Aamulla postilaatikko sylkäisi syyttävästi Kehoitus ilmoituksen antamiseen -otsikoidun ukaasin, jota tavatessa marttyyri minussa ehti hetken aikaa nostaa päätään siis MINÄ en ole vielä ollut toiminnassa niin pitkään että MINUN pitäisi maksaa alveja koska MINÄ maksan neljännesvuosittain. Nopeasti toki kolahti että tietysti tässä marssitaan ihan verokarhun tahtia ja neljännesvuosi on katkennut vasta 6/2015. Tämä tietenkin tarkoitti sitä että mulla on verot maksamatta ja ilmoitus antamatta.

Annettiin ja maksettiin. Saattaa jäädä painoonmenopäivän kaljat nyt sitten juomatta.

Kuvantekijän päiväkirja

Keväällä se alkoi. 

En kestä tätä duunia! Miks mä koskaan rupesin tähän, aivan munasta koko paska! Meen takaisin puhelinvaihteeseen enkä kerro kenellekään et oon joskus valmistunut yliopistosta.

Totta puhuen oli se kai alkanut jo aiemminkin. Aitojen ylitys sieltä, mistä on matalinta ja rimojen alitus limboten niin että alati kasvava ruho meinaa nekin tiputtaa. 

Keväällä syntyi päätös.

Kesän alussa jätin hyvästit rakkalle osuuskunnalle, jonka puikoissa olin häärinyt, raivonnut ja säätänyt edeltävät kolme vuotta. Raivasin tieni paperivuorten yritysneuvonnan, TE-toimiston ja maistraatin kautta starttirahan saajaksi. Heti tuntui että no ny lähtee kyllä ei mikään paina. 

Kukaan ole vielä satuttanut itseään vaikka olen edustanut itseäni kuvantekijänä ja suunnittelijana jo neljättä kuukautta. Työtä riittää, mutta se ei paina enää samalla lailla kuin maaliskuun synkkinä iltoina. Olen myös oppinut uudelleen pitämään niistä vakiintuneista hommista, joilla olen jo muutaman vuoden vähiä roposiani tienannut. 

Seuraavat liikkeeni tulevat liittymään käyntikortteihin heitin juuri roskiin kaksi pakallista taikin graafisen suunnittelun ekana vuonna tehtyjä kortteja, joissa oli kaksi puhelinnumeroa koska siihen aikaan en osannut maksaa laskuja ikinä ajoissa ja työhuoneeseen en oikeasti pysty enää työskentelemään kotoa, vaikka se ihanaa onkin. Kävin tällä viikolla kaksi kertaa ihmisten ilmoilla kts. kuva.

Tässä blogissa en käsittele pelkästään ammatillisia asioita, toki niitä myös sivuan, varmasti! Kirjoittamisen aloittaminen jälleen tuntuu askeleelta, jonka saan sovitettua tähän kissanpolkkaan, jonka tarkoituksena olisi pikkuhiljaa tulla tunnetuksi kolmikymppisen akan arkena. 

Siis varoitus: Saattaa sisältää kissakuvia, tuskailua, narinaa, ylilyöntejä, innostumisia, huonolaatuisia kamerakuvia, intoilua neulomisesta ja virkkaamisesta, valittamista rahasta, esimerkkejä siitä, mihin se raha on mennyt, mainoksia ja kaikkea näiden väliltä. 

Kiva kun luet!