Keväällä se alkoi.
En kestä tätä duunia! Miks mä koskaan rupesin tähän, aivan munasta koko paska! Meen takaisin puhelinvaihteeseen enkä kerro kenellekään et oon joskus valmistunut yliopistosta.
Totta puhuen oli se kai alkanut jo aiemminkin. Aitojen ylitys sieltä, mistä on matalinta ja rimojen alitus limboten niin että alati kasvava ruho meinaa nekin tiputtaa.
Keväällä syntyi päätös.
Kesän alussa jätin hyvästit rakkalle osuuskunnalle, jonka puikoissa olin häärinyt, raivonnut ja säätänyt edeltävät kolme vuotta. Raivasin tieni paperivuorten yritysneuvonnan, TE-toimiston ja maistraatin kautta starttirahan saajaksi. Heti tuntui että no ny lähtee kyllä ei mikään paina.
Kukaan ole vielä satuttanut itseään vaikka olen edustanut itseäni kuvantekijänä ja suunnittelijana jo neljättä kuukautta. Työtä riittää, mutta se ei paina enää samalla lailla kuin maaliskuun synkkinä iltoina. Olen myös oppinut uudelleen pitämään niistä vakiintuneista hommista, joilla olen jo muutaman vuoden vähiä roposiani tienannut.
Seuraavat liikkeeni tulevat liittymään käyntikortteihin heitin juuri roskiin kaksi pakallista taikin graafisen suunnittelun ekana vuonna tehtyjä kortteja, joissa oli kaksi puhelinnumeroa koska siihen aikaan en osannut maksaa laskuja ikinä ajoissa ja työhuoneeseen en oikeasti pysty enää työskentelemään kotoa, vaikka se ihanaa onkin. Kävin tällä viikolla kaksi kertaa ihmisten ilmoilla kts. kuva.
Tässä blogissa en käsittele pelkästään ammatillisia asioita, toki niitä myös sivuan, varmasti! Kirjoittamisen aloittaminen jälleen tuntuu askeleelta, jonka saan sovitettua tähän kissanpolkkaan, jonka tarkoituksena olisi pikkuhiljaa tulla tunnetuksi kolmikymppisen akan arkena.
Siis varoitus: Saattaa sisältää kissakuvia, tuskailua, narinaa, ylilyöntejä, innostumisia, huonolaatuisia kamerakuvia, intoilua neulomisesta ja virkkaamisesta, valittamista rahasta, esimerkkejä siitä, mihin se raha on mennyt, mainoksia ja kaikkea näiden väliltä.
Kiva kun luet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti