Juoksuhenkilö

Ala-aste teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Opin nimittäin lähtemättömästi inhoamaan liikuntaa ja pyrin välttelemään sitä aktiivisesti.

Kävin ala-asteeni kyläpahasen koulussa, jossa parhaimmillaan oli yhteenlaskettuna oppilaita 28. Luokanopettajani oli ilmeisesti jollain lailla menestynyt myös kilpaurheilijana ja pyrki tartuttamaan urheilukärpäsen myös kaitsettaviinsa. Suurin osa luokasta (4/5) saikin pureman ja pärjäsi lajissa kuin lajissa. Minä (1/5) en. Pissasin housuuni kymmenen (10!!!) kilometrin hiihtolenkillä useammin kuin kerran, "pituus"hyppyjen jälkeen pureskelin hiekkaa vielä seuraavana päivänäkin ja suunnistuksessa toveri piti koko reissun kädestäni kiinni koska en pääsyt tarpeeksi lujaa ja kiskomalla minua perässään pingoimme edes vähän kovempaa vauhtia.

Pahin nöyryytys kuitenkin tuli kolmannella luokalla kolme vuotta vanhemman, isokokoisen kanssaoppilaan huijattua minut kävelemään koko koulun yhteisessä Juostaan Urheilukentän Ympäri -juoksutapahtumassa kanssaan ja spurtattua viimeisillä metrillä täyteen juoksuun niin että minä olin koko koulun oppilaista huonoin ja hitain. Kati Hänninen never forget.

Jossain vaiheessa sitä on vaan pakko hyväksyä totuus ja 1) myöntää ettei ole enää parikymppinen ja niitä sipsejä ei voi syyä joka päivä 2) ei ole enää ala-asteella ja traumoista olisi pikkuhiljaa jo aika päästä yli.

Vuosi sitten keväällä lopetettuani röökin polton kokeilin juoksua alkuun lähinnä siitä syystä että olin ymmärtänyt sen polttavan tehokkaasti ylimääräistä laardia, joka nopeasti oli kerääntynyt keskiruumiini ympärille osaksi aiempien, kurjahkojen elämäntapojen ja osaksi röökaamisen loppumisesta ilmeisesti hämääntyneen aineenvaihdunnan.

Harrastus kehittyi melkein tavaksi ja viime syksynä pingoin jo yhtäsoittoa 8 kilometria parhaimmillaan. Liukkaat kelit ja pimenevät illat hiivuttivat menon talveksi mutta palasin lenkkipoluille keväällä jälleen talvella kävin myös kerran hiihtämässä.

Eilen juoksin kymmenen (10!!!) kilometriä.

Lupauduin myös lähtemään katsomaan miten kuntosali toimii.

Nyt taidan kuitenkin ottaa yhden siiderin.

Pyykkipäivänä

Talonmies kuittaili että on sulla valtava pyykki kun pitää joka päivä pestä. Toinen päivä vasta ja sitäpaitsi nyt en pese vaan värjään. Väriä vaihtaa mummon aitasta pelastettu ruotsalainen 60-luvun trenssi, jonka iän tuomista vaaleankeltaisista läikistä toivon pääseväni eroon Dylonin tummanharmaalla pesukonevärillä. Olisi pitänyt ehkä ottaa ennen ja jälkeen kuva, mutta sinne meni jo kolisemaan vöineen. Seassa myös Emmaus-kirpputorin ilmaislaarista kaivettu Topshopin luonnonvalkea paita, jonka rinnuksille edellinen omistaja oli lorottanut öljyä.

Pientä epätasaisuutta värissä on koska pihiys on iskenyt kaupassa ja olen ostanut vain kaksi pakettia väriä mutta ihan hyvältä ne näyttää. Jos denim-meno alkaa ärsyttämään pitää toistaa prosessi kolmella paketilla. Tai ehkä kaksi riittää sitten..

Ilmoittauduin eilen kahteen koulutukseen, joissa käsitellään asiakkuuksia, asiakkaiden hankintaa ja kiinnostuksen ylläpitämistä. Taivallan siis YritysHelsingin-koulutustiloihin tyylikkäänä uudessa värjätyssä trenssissä todennäköisesti toistaen opiskellessa opittua kaavaa, joka alkaa puolisen tuntia kestävällä innostusjaksolla. Jakson aikana teen muistiinpanoja, kuuntelen ja ajattelen aktiivisesti. Aktiivisen jakson jälkeen alkavaa aikaa voi kutsua mustaksi keskiajaksi, josta en jälkeenpäin muista mitään muuta kuin vaivaantuneen kiemurteluni, haukotteluni, huokailuni ja harhailevat pohdintani ruokailusta, pyykinpesusta ja kissoista. Luennon viimeiset puoli tuntia käyttänen totutun kaavan mukaan muistiinpanoille varatun tilan ja tilan loputtua käsien ja käsivarsien täyttämiseen luovuudella ja kelloon vilkuilulla. Gonna be great.

Syksyn ensimmäiset villasukat sain valmiiksi 2,5 puikoilla Novitan Tico tico -langasta. Molemmat tarjosi Pipo&Mittenin Facebook-arvonta. Nämä sukat lähtivät Suomen Punaiselle Ristille toimitettavaksi eteenpäin vastaanottokeskukseen. Tarjoan nyt yksityiskohdan ilmiömäisen siististi tehdyistä kiilakavennuksista sillä tokihan kaikki tietävät miltä villasukat näyttävät  otin siis parikymmentä kuvaa yksistä villasukista eikä ainutkaan onnistunut, naurettavaa.

Minä ja Singer

Aloitellessani kirjoittamista suunnittelin into piukeana että varmana kirjotan ainakin kaks kertaa viikossa mutta sitten tapahtui jotain suurta. Tyytyväisenä totesin viikohko sitten firman tilille kilisseen lähes kaikki ne roposet, joita asiakkailta odottelinkin. Ostin ompelukoneen.

Koska tarvitsen sitä mm. myyjäispöytäliinojen ja tulevien omien kankaiden ompeluun. 

Odotellessa konetta tilasin myös Mekkotehtaan Aikuisen mekkotehtas -kirjan, jotta en heti alkuun pilaa innostustani kaavoittamalla itse lempimekkoja koska siitä hommasta olisi tullut sanomista kyllä. 

Parissa päivässä valmistui heti pari kolttua. Joo, toisessa on vasen olkapaa sentin kapeampi kuin oikeassa ja joo toisessa mekossa menee taskut vähän miten sattuu mutta itte tein!. Enkä sitten tehnyt juuri muuta vaan istuin ompelemassa purkamassa kunnes kangas kertakaikkiaan loppui.

Kukaan ei nyt varmasti ylläty kun kuvia luomuksistani en kuvin esittele, niiden sijaan virkattu donitsineulatyyny (ohje oma), olkaa hyvä. Meinasin tehdä ranteeseen pujotettavan mutta neulat pistelevät kun en jaksanut virkata sisään pahvia kovikkeeksi.

Nyt kun joulumyyjäisten pöytämyynnin päivämäärä on julkisesti Facebookissa ilmoitettu eventin muodossa aloitin asiakkaiden suhteen hiljaiselta vaikuttavan viikon joulukorttien suunnittelulla enkä käynyt ostamassa lisää kangasta. Viime vuoden Poro + Nalle -kortit piti päivittää eli piirtää käytännössä uusiksi koska olin tottakai tuhonnut kuvien elementit laittaessani niitä painoon.

Ei sitten lopu hommat kesken.

Vapaa!

Viikonloppu maalaismaisemissa. Nukuin hyvin, söin hyvin, seurakin oli oikein hyvää.  Jätin lenkkarit kotiin kun ajattelin saavani tarpeeksi liikuntaa työn merkeissä enkä onneksi erehtynyt. Raivasin villiintynyttä vattupuskaa vesuri, lapio ja talikko aseinani. Suurimman vastuksen antoi seasta löytynyt pajujuurakko, jonka suhteen melkein jo luovutin mutta parin kirosanan ja tiukan vesurinheilautuksen suosiollisella avustuksella sekin perkele nousi.

Kanalassa kuoriutui uutta elämää! Sieniä ei vielä ole eivätkä puolukatkaan ole vielä kypsiä ettäs tiedätte. Vaikka sienien puute vähän ärsytti rentouduin kuitenkin kaikkien eläin- ja ihmisystävien keskellä jopa niin paljon että unohdin maanantain kunniaksi lähettää asiakkaalle laskun.

Yrittäjän vapaa-aika on priorisoimista ja järjestämistä. Koska en halua olla töissä 24/7 olen opetellut jo freelancerina missä menee työajan ja vapaa-ajan raja. Jos asennoituu niin että on pakko tehdä koko ajan duunia siten todennäköisesti myös toimii. Itse pyrin pitämään kaksi vapaapäivää viikossa mieluiten viikonloppuna ja saada työpäivän pakettiin ennen kello 18:00. Jos venyy, en kuitenkaan itke koska mulla on vapaus ottaa venymiset sitten jonain toisena päivänä takaisin ja lähteä vaikka arkena kapakkaan jos siltä tuntuu.

Ehkä en ole vielä päässyt itsensä työllistäjän ytimeen kun ei vielä missään vaiheessa ole tuntunut että pitäisi nostaa marttyyrikruunua otsalle ja lähteä kaduille sosiaaliseen mediaan horisemaan että teen koko ajan töitä enkä saa palkkaa ja se, mikä ei kosketa minua, on minua vastaan. Veisi sitä paitsi aika kasan energiaa ja vapaa-aikaa työaikaa aikaa.

Ja kyllä, perjantaina tulen pistämään koneen kiinni ja osallistumaan palkansaajien mielenilmaukseen koska en epäilyksistä huolimatta ole yrittäjäksi ryhdyttyäni kääntynyt oikealle.

P.S. Kaiken saa näyttämään ja kuulostamaan kivalta ja ihanalta jos haluaa: ekassa kuvassa pestään veripäistä pässiä, jolta on irronut sarvi ja itse olen kaksi edeltävää viikkoa kiehunut asiakkaista, jotka eivät maksa laskujaan ajoissa.

Joulu tulla jollottaa

Tajusin viimeistään tänään että joulu lähestyy. Minulle se tarkoittaa sitä että kerrankin mietin, suunnittelen ja toteutan ajoissa sesonkituotteet, tarkoituksena kun on ihan oikeasti ja tosissaan niistä saada firmalle tuloja ja Kati-Marikan vatsakumpuun täytettä.

Viime vuoden joulukorttibisnekset sujui kerrassaan mainiosti vaikken kortteja muualla kuin henk. koht. facebookprofiilissani myynyt. Tokyon joulumyyjäisissä Kalliokierros-peli on kaikilla osallistumiskerroilla myynyt ennen viimeistä päivää loppuun. Nyt kun pulju on pystyssä olisi typeryyttä olla järjestäytymättä printtituotteiden osalta.

Päivän aikana olen ahkerasti joululaulut päässä helisten mm. luonnostellut ja piirtänyt puhtaaksi useita kirjainkuvia (kts. kuva) ja ilmoittautunut ylioppilaskunnan alumnijäseneksi (mikä ei ihan niin putkeen mennyt mutta en manaa enempää kun projekti on kesken).

Joulusta muistutti myös aamulla sähköpostiin sujahtanut muistutus Postin jouluapulaishausta. Joulukorttilajittelu on kuulunut joulunodotukseen niin kuin manteli joulupuuroon. Urakkapalkka kun kolahtaa pankkitilille parin viikon glitteryskökset eivät tunnu missään.

Selvittelin siis myös miten vajaan kymmenen duunivuoron tekeminen starttirahan saajana (jos siis jatkohakemukseni menee läpi) sopii ja sopiihan se; niiltä päiviltä kun kortteja viskon ei tietenkään ole odotettavissa yrittäjäetuuksia mutta vähäisestä satunnaisesta työstä ei infon mukaan rankaista sen enempää. Näin sen pitäisi kaikkien muidenkin tukien kanssa olla!

Syksy saa (kattokaas ku täti ottaa selfien)

Oulunkylän Lankamaailmassa oli männä viikolla suhteellisen rumaa lankaa reilussa alennuksessa. En sitä tietenkään kyennyt vastustamaan vaan kannoin pari kerää Svarta Fåretin Easy Knitiä (2,50€/kerä!!) kotiin ja aloitin lähes viikon kestäneen virkkaan-puran-neulon-puran-virkkaanerilailla-puran-limbon kunnes lopulta keksin kokeilla perinteistä helmineuletta. Katsokaa nyt miten hieno tuli syksyn ensimmäisestä tuubihuivista! Vaikka vyyhdit itsessään olivat lähes vastenmielisen kukertavia ronski kasin puikoilla neulottu muhkea neulos kesytti ne kauniiksi, lämmittäväksi asusteeksi.

Tietty halusin ottaa selfien uuteen blogiini. En tiedä miten on edes mahdollista pitää toista silmää noin levollisesti kiinni samaan aikaan kuin toinen katsoo kieroon.

Melkein yhtä hienosti meni ensimmäisten oma-aloitteisten verojen maksu. Ihan tosissaan en tullut ajatelleeksi että Verovirasto ei kulje minun yritykseni kanssa samaa polkua vaan heillä on omat aikataulut ja omat tavat toimia. Aamulla postilaatikko sylkäisi syyttävästi Kehoitus ilmoituksen antamiseen -otsikoidun ukaasin, jota tavatessa marttyyri minussa ehti hetken aikaa nostaa päätään siis MINÄ en ole vielä ollut toiminnassa niin pitkään että MINUN pitäisi maksaa alveja koska MINÄ maksan neljännesvuosittain. Nopeasti toki kolahti että tietysti tässä marssitaan ihan verokarhun tahtia ja neljännesvuosi on katkennut vasta 6/2015. Tämä tietenkin tarkoitti sitä että mulla on verot maksamatta ja ilmoitus antamatta.

Annettiin ja maksettiin. Saattaa jäädä painoonmenopäivän kaljat nyt sitten juomatta.

Kuvantekijän päiväkirja

Keväällä se alkoi. 

En kestä tätä duunia! Miks mä koskaan rupesin tähän, aivan munasta koko paska! Meen takaisin puhelinvaihteeseen enkä kerro kenellekään et oon joskus valmistunut yliopistosta.

Totta puhuen oli se kai alkanut jo aiemminkin. Aitojen ylitys sieltä, mistä on matalinta ja rimojen alitus limboten niin että alati kasvava ruho meinaa nekin tiputtaa. 

Keväällä syntyi päätös.

Kesän alussa jätin hyvästit rakkalle osuuskunnalle, jonka puikoissa olin häärinyt, raivonnut ja säätänyt edeltävät kolme vuotta. Raivasin tieni paperivuorten yritysneuvonnan, TE-toimiston ja maistraatin kautta starttirahan saajaksi. Heti tuntui että no ny lähtee kyllä ei mikään paina. 

Kukaan ole vielä satuttanut itseään vaikka olen edustanut itseäni kuvantekijänä ja suunnittelijana jo neljättä kuukautta. Työtä riittää, mutta se ei paina enää samalla lailla kuin maaliskuun synkkinä iltoina. Olen myös oppinut uudelleen pitämään niistä vakiintuneista hommista, joilla olen jo muutaman vuoden vähiä roposiani tienannut. 

Seuraavat liikkeeni tulevat liittymään käyntikortteihin heitin juuri roskiin kaksi pakallista taikin graafisen suunnittelun ekana vuonna tehtyjä kortteja, joissa oli kaksi puhelinnumeroa koska siihen aikaan en osannut maksaa laskuja ikinä ajoissa ja työhuoneeseen en oikeasti pysty enää työskentelemään kotoa, vaikka se ihanaa onkin. Kävin tällä viikolla kaksi kertaa ihmisten ilmoilla kts. kuva.

Tässä blogissa en käsittele pelkästään ammatillisia asioita, toki niitä myös sivuan, varmasti! Kirjoittamisen aloittaminen jälleen tuntuu askeleelta, jonka saan sovitettua tähän kissanpolkkaan, jonka tarkoituksena olisi pikkuhiljaa tulla tunnetuksi kolmikymppisen akan arkena. 

Siis varoitus: Saattaa sisältää kissakuvia, tuskailua, narinaa, ylilyöntejä, innostumisia, huonolaatuisia kamerakuvia, intoilua neulomisesta ja virkkaamisesta, valittamista rahasta, esimerkkejä siitä, mihin se raha on mennyt, mainoksia ja kaikkea näiden väliltä. 

Kiva kun luet!