Syksy etsii mua

Ei ole oikein malttanut olla kamalan surkeana tulevasta loskasta ja sateesta kun ulkona on ollu käsittämättömän keltaista ja ihanaa. Välillä löntystäessä on harmittanut että lukuisista yrityksistä huolimatta en kykene päivällä juoksemaan. Mahtaisi olla upea tunne kirmata nuoren varsan lailla kirpeässä syystuulessa kilpaa auringonsäteiden kanssa pitkin Arabianrantaa. Onneksi en siihen pysty sillä kirjaimellisesti kadulta löytyneet juoksukamani saattaisivat säikäyttää arimmat vastaantulijat pahemmankin kerran.

Kumpula ja Käpylä. Ja minä kun olin sitä mieltä että en ikinä muuta Kalliosta mihinkää täällä on kaikki ja kaikki muu on kaukana. 

Kyllähän se on myönnettävä että kolmenkympin ylitys näkyy mm. kaipuuna luontoon, rauhalliseen ympäristöön ja muuhunkin vapaa-ajan aktiviteetteihin kuin kapakassa istumiseen.

Meen siis huomenna salille. Elämässäni olen kerran käynyt kuntosalilla, lukiossa liikuntatunnilla. En muista että olisi mennyt kamalan hienosti.

Kurjuuksien kurjuus

Siitä lähtien kun 1) lopetin osa-aikatöissä 2) lopetin röökinpolton olen ollut tosi harvoin kipeänä. Nyt on se harvoin. Kolottaa ja valituttaa.  Eniten valituttaa kolotus, joka ei ole ylitsepääsemättömän suuri mutta juuri ja juuri niin suuri, että ei ihan jaksa. Soitin mummolle. Mummo sanoi että ota aamulla hunajaa ja että kyllä se siitä, ei kuolemaksi ole.

Mummo on ihana. Asuu vieläkin yli 80-vuotiaana yksin punaisessa mökissään, jonka ukki rakensi. Olen tutustunut mummoon vasta muutama vuosi sitten. Välillä harmittaa etten aina muista tai ehdi soittaa vaikka kuinka haluaisi vaikka aina, kun muistaa soittaa, tulee lämmin olo.

Puhelu lämmitti jopa niin paljon että jaksoin käydä kaupassa. Nyt uunissa muhii myskikurpitsa kyljessään sipulia, chiliä ja valkoisipulia. Ennakoin ja paahdan huomisen lounassopan ainekset jo valmiiksi ettei tarvitse nälissään kiukuissaan kokkailla. 

Kurjana puolikuntoisena ruumiseen ja mieleen nousee tunne, että pitäisi tehdä ihan hurjana asioita mutta ei voi eikä edes muista mitä ne on. Siinä lepääminen on sitten vähän hankalaa. Ja sitten on ne jutut, jotka muistaa. Olenko vielä sen ikäinen että voin lähteä pikkujouluihin vaikka olen sairastanut koko viikon? Pahoin pelkään, että en. Kurjuuksien kurjuus.

Kissanristiäisten jälkeen

Huh. Kaikki sesonkituotteet on nyt lähetetty painoon ja lahjapaperia lukuunottamatta kaikki on ehditty jo printata. Tänään en ole noussut sängystä (suihkussa kyllä kävin). Lehti lähtee niin ikään tulostettavaksi huomisaamuna joten näyttää siltä, että voin pitää pari päivää vapaata.

Klikkailin heti Viking Linen sivuille koska harrastamme 30+ henkilöinä risteilyillä käymistä. Kaupunginosan kierrätyspalstalla pyörii ihana henkilö, joka jakaa ajoittain Viikkarin etukuponkeja ja sellainen on kirjahyllyssä poltellut jo hetken. Buffetti! Meriaamiainen! Karaoke! Musavisa! Bingo! Voiko olla parempaa tapaa viettää yhteistä aikaa?

Voi, toki.

Mutta jostain syystä risteilyhomma viehättää meitä molempia. Uutena aktiviteettinä on jo parina kertana ollut nauttia parempi meriaamiainen laivan lipuessa Ruotsin saariston läpi kohti satamaa auringon noustessa.

Julkistettiin eilen kissarääpäleen nimi. Siitä tuli Loviisa. Elma & Loviisa, Thelma & Louise. Kekkerit olivat oikein hyvät lyhyestä varoajastaan huolimatta ja toimivat nyt suurena syynä siihen että en ole noussut sängystä. En muistanut ottaa kuvia.

Kuva-asiassa pitäisi varmaan vähän skarpata. Olen sentään nuoruudessani kouluttautunut valokuvaajaksi.

Porilaine kissamuija

Sellainen viikko. Harvoina hetkinä on naurattanut, välillä melkein itkettänyt mutta ennen kaikkea ei ole tehnyt mieli avautua kuvantekijän arjesta. Kerron siis vain kertomisen ilosta että kahdentoista viikon odotus loppui toissa tiistaina kun porilaine kissamuija saapui viimein talouteemme.

Keväällä laumamme pieneni kahdella kun Aukusti ensimmäiseni, rakkaimpani oli päästettävä ikiuneen väsyneestä, ennen niin pörheästä mutta loppua kohti kovin kuihtuneesta kehostaan ja Traktori kaveri, toveri vaihtoi kotia vihattuaan pienintä Elmaa niin kovasti, ettei pystynyt vuoteen pystynyt rentoutumaan lainkaan. Elma oli siis ehtinyt nauttia yksinäisestä kissaelämästä jo puolisen vuotta eikä suoranaisesti riemastunut uuden rääpäleen ilmestyttyä reviirilleen.

Pelko Traktorin käytöksen jälkeen oli kova mutta viikon päästä Elma oli ymmärtänyt synnyttäneensä neitseellisesti uutta elämää ja rakastaa Porilaista välillä vähän rajusti, välillä melkein nätisti. 

Tulokkaalla on kyllä jo nimi mutta koska en ole koskaan pitänyt kissanristiäisiä ja haluan korjata tilanteen paljastettakoon se virallisesti vasta kun juhlat on juhlittu, eikös se niin mene?

Porilaine on kova liikkumaan. Olen pari viikkoa koettanut saada säällistä söpöilykuvaa mutta tehtävä on kertakaikkiaan osoittautunut ylitsepääsemättömäksi. Tuolta se näyttää jopa nukkuessaan.

DIG IT!!

Sitä, mitä eniten rakastat

En ole varmaan koskaan aikaisemmin tehnyt näin tosissani näin pitkää päivää omien projektien vuoksi. Vaikuttaisi siltä että olen myös henkisesti hyväksynyt menestyksen hinnan ja työmäärän.

Joulukortit on nyt tehty ja valmiita painettavaksi. Jatkoin hyvin alkanutta piirtofiilistä kalenterin 2016-parissa. Pyöriteltyäni huonoja ideoita ja yritettyäni tehdä jotain liian designia jonkun muun tyylillä päädyin kuvittamaan seinäkalenterin kivoilla eläimillä. Tajusin, että kannattaa jatkaa hyväksi todetulla linjalla ja pysyä aiheessa, josta itse saa iloa. Kuvissa elo- ja syyskuu.

Innostuin myös Kalliokierroksen päivittämisestä. Olen maksikirjeen poistuttua postin valikoimasta paininut järjettömien postikulujen kanssa ja päätynyt nuuttauttamaan pelilaudan kahteen kertaan niin että saan sen pakattua nätisti aaneloseksi. Tilauksesta tippuu yli puolet postikuluista pois ja minä saan ne kätevästi sujautettua postilaatikkoon ilman että tarvitsee lähteä juoksemaan postiin asti. Formaatin muututtua päivitän myös muutamat kartalta poistuneet ja sinne nousseet kapakat ja todennäköisesti muokkaan myös seteleitä vähän.

No, ei tämä raataminen riemua kuitenkaan täysin syrjäytä. Eilen päädyin Stadin liigan pronssipelin jälkeen Herttoniemen kautta Popedan keikalle Nosturiin ja vasta Mustan Härän kautta pehkuihin. Elo tarjoaa hienoja yllätyksiä!