Pienempänä vihasin syksyä ja talvea varsin lujaa ja suoraan sydämestä. Kaikki kuolema, harmaa, ruskea ja musta. Kesä ja festarit jäi kauas ja auringon unohti. Kai se sellainen vapaus, mikä kesässä kupli ja kiehui, tuntui hiipuvan yhtä nopeasti kuin päivät lyhenivät.
Nykyään se ei niin koske. Moskaista maata on takana vasta vaajaan viikon verran ja vaikka keltaiset ja punaiset lehdet ovat muuttuneet jo ruskeiksi mössöiksi niiden jälkeen paljastuvat luonnoihmeet ilostuttavat siis mikä ihmeen lyhtykoiso! Käsittämätön kasvi. Keräsin näitä metsästä muutaman vähän yli kuukausi sitten, nyt niitä näkyy enemmänkin lähinnä kukkapenkeissä sitten kun mulla on oma kukkapenkki siinä on pelkästään lyhtykoisoja.
Nyt odotan ihan tosissaan myös joulua. Lukeudun nykyään niihin, joilta saa odottaa niitä vihattuja ja rakastettuja DIY-lahjoja. Onneksi kutimet pysyvät nykyään vähän paremmin näpeissä kuin pari vuotta sitten lämmitellessäni uudelleen ala-asteen harrastusta ja lopputuloksetkin ovat ihan siedettävän näköisiä.
Olen tässä pari viikkoa uhannut lähteä hakemaan kaupasta lipeää ja keitellä omat saippuat jouluksi, mutta kun viimein otin selvää asiasta juuri ennen kuin lähdin, tietysti kävi ilmi että eihän sitä taida saada välttämättä helposti muualta kuin Biltemasta. Ehkä ensi viikolla sitten.
